OSAAKO LAPSI KÄYTTÄYTYÄ?

Olen usein kuullut, että on aika riskialtista viedä lapsia (etenkin ilmeisesti omia) erilaisiin rientoihin kun koskaan ei tiedä kuinka lapsi käyttäytyy tai lapsi ei kuitenkaan osaa käyttäytyä. Toki omat odotukset lapsen käytöksestä pitää asettaa lapsen iän ja kokemuksen mukaan, mutta väitän (ei, en ole kasvatuksen asiantuntija), että oma asenne ratkaisee paljon. Jos itse on aivan varma ettei lapsi osaa käyttäytyä ja hermoilee koko ajan jokaista pientä asiaa, ei lapsikaan varmasti rentoudu ja nauti tilanteesta ja näin kiukuttelulle pedataan paras mahdollinen alusta.

IMG_4054
Metsäretkellä. Ennen nuotiolle saapumista käytiin läpi miten nuotiolla ollaan, mitä saa ja ei saa tehdä ja kuka saa koskea grillitikkuihin. 

Minä olen todennut toimivaksi sen, että valmistaudumme yhdessä lapsen kanssa yhteiseen tekemiseen seuraavin askelin (lapsen ikä ja ymmärrys huomioiden):

  1. Mitä tulee tapahtumaan ja koska
  2. Miten missäkin paikassa käyttäydytään
  3. Mitä minä odotan lapselta
  4. Mitä lapsi odottaa minulta

Kun odotuksista puhutaan, puolin ja toisin jo ennakkoon ja asioita toistellaan pitkin matkaa, olen huomannut että lapsi myös jaksaa keskittyä. Lapsi ei voi osata käyttäytyä ”normien” mukaisesti, jos ei pääse sitä koskaan treenaamaan ja treenaamaton lapsi saattaa käyttäytyä helpostikin ”väärin”, kun ei ymmärrä mitä uudessa tilanteessa pitää tai saa tehdä.

Hyvänä esimerkkinä esimerkiksi ravintolassa syöminen vaikkapa 3-vuotiaan kanssa.

  1. Ensin käydään läpi, että nyt ollaan matkalla ravintolaan syömään. Sinne mennään autolla/metrolla/lentokoneella. Kun saavutaan paikalle, päästään istumaan ja valitaan mitä tilataan ruoaksi. Ravintolassa istutaan omalla paikalla ja siellä puhutaan tavallisella äänellä jottei häiritä muita ruokailijoita. Kun ollan valmiita, maksetaan ruoka ja sitten voidaan lähteä ravintolasta.
  2. Kun ollaan saapumassa ravintolalle, käydään sama tarina läpi uudelleen ja muistutetaan siitä, mitä on sovittu.
  3. Kun istuudutaan alas, toistetaan taas suunnitelma siitä kohdasta eteenpäin. Ja niin edelleen. Toimii!

Kun lapselle antaa mahdollisuuden treenata eri tilanteissa olemista, ymmärtää lapsi myös eri tilanteiden erilaiset normistot ja hänen on helpompi hahmottaa maailmaa ympärillään. Kannustan siis jättämään omat ennakkoluulot ja suhtautumaan lasten kanssa menemiseen ja tekemiseen rennosti ja carpe diem -asenteella.

PS. Ymmärrän, että lapset usein käyttäytyvät ”vieraskoreasti” muiden kuin vanhempiensa kanssa ja että tädillä on tämä etu. Siksipä olen ottanut asiakseni lasten tutustuttamisen uusiin juttuihin – vähän myyräntyötä vanhempia varten 🙂

”SYNTTÄREILLE KUULUU TUODA PAKETTI”

Synttärisankari täyttää 4. Pikkusisko on vajaa 3-vuotias. Ilmestyn synttärikutsuille ja halaan sankaria, joka ottaa vastaan iloisena askartelemani kortin. Pikkusisko mutristaa suutaan, ottaa tiukan ilmeen ja toteaa, että ”Missä on veljen paketti? Synttäreille kuuluu tuoda paketti?”. Yritän selittää alle 3-vuotiaalle, että veli saa elämyksen lahjaksi (siitä kirjoitin aiemmin, kun kerroin risteilystä). Saan katseen, joka kertoo minun olevan maailman huonoin täti ja aivan idiootti, mutta fiksuna tyttönä neiti pitää suunsa kiinni ja menee leikkimään.

IMG_4060
Piilosta. Kuvassa sisko ja sen veli. 

Joskus yhteiskunnan paine siitä, että synttäreille on tuotava paketti, voi olla yllättävän vahva. Tässä tapauksessa kyseessä on 3-vuotias, joka kokee minun rikkovan sosiaalisuuden sääntöjä, kun tulen vain kortin kanssa paikalle. Jäin siis miettimään koko konseptia – lahjat.

Mediassa kirjoitetaan tasaisin väliajoin (nettikeskusteluista nyt puhumattakaan) siitä, kuinka lasten synttäreiden järjestäminen on kilpavarustelua, johon kuluu satoja euroja lapsen vanhemmilta, ja toinen mokoma kaikilta niiltä, jotka vuoden aikana osallistuvat luokan/päiväkotiryhmän synttäreille. Muutama vuosi sitten, Maikkari uutisoi netissä yhden opettajan näkemyksen: nykylapsille synttärijuhlien tärkein asia voi olla nimenomaan se, kuka toi millaisenkin lahjan. Artikkeli on tosiaan muutaman vuoden vanha ja opettaja esiintyy siinä nimettömänä. En siis ota sitä aivan mustavalkoisena totuutena, mutta se antaa hieman osviittaa siitä, mitä keskustelua netissä asiasta käydään.

Tässä kysynkin, onko juhlissa tärkeintä saada juhlia syntymäpäivää kavereiden tai sukulaisten kanssa, vai saada kasa tavaraa? 3-vuotias on nyt reilu 5-vuotias ja jo tottunut paketittomaan tätiin. Toivotaan, että myös kaverisynttäreiden trendi kääntyy vähän vastuullisempaan suuntaan ja että elämykset tai muu yhteinen tekeminen (tai edes tekemiseen ohjaavat lahjakortit) löytävät tiensä myös sinne. Leffalippu tai kaksi lapselle seuraavaksi synttärilahjaksi kaverilta?

VÄITE: ELÄMYS TULEE KALLIIMMAKSI KUIN LAHJA

Tämä voi olla totta. Mitä sitä kiertelemään. Jos nyt ajatellaan, että keskiverto (mutu-tuntumalla) aikuinen sijoittaa joulu- ja synttärilahjaan noin 20-50 euroa ja hää-, valmistujais- ja rippilahjoihin noin 50-150 euroa voi elämys tulla joskus huomattavastikin kalliimmaksi. Tai sitten ei. 30 eurolla järjestää ohjelmaa lapselle kokonaiseksi viikonlopuksi ja jää ylikin, jos suosii esim. puistoja ja lähimetsää ja ottaa mukaan eväät tai laittaa ruokaa kotona. Jos taas vie kaverin rokkikeikalle Tallinnaan ja maksaa sekä omat, että kaverin kulut (anteliasta) voi rahaa palaa huomattavasti enemmän kuin tuon 150 euroa.

Mutta kun tässä ei ole kyse rahasta! Kyse on ajasta! Ja miten sen ajan käyttää! Elämyksiä voi saada ihan ilmaiseksi tai hyvin pienellä budjetilla. Mitä enemmän rahaa laittaa palamaan, sitä someseksikkäämpiä elämyksiä saa, mutta somea vartenhan tätä ei tehdä. Keskimäärin antamani elämykset (minun oma osallistumiseni mukaan lukien) ovat kustantaneet noin 5-50 euroa. Toki risteily kahden lapsen kanssa maksoi enemmän ja isojen teattereiden liput voivat usein olla useita kymppejä. Tästäkin syystä pyrin valitsemaan elämyksiä, joista itsekin nautin, jolloin minusta ei ole reilua sisällyttää lahjan kustannuksiin omia kustannuksia. Lahjan arvo on lapsen (tai muun lahjan saajan) pääsylippu/ruoka/materiaalikustannus ja siinä sivussa saa itsekin elämyksen, josta toki myös maksaa.

IMG_1577
Bussien, aura-autojen ja rekkojen tarkkailua ikkunasta. Ilmaista!

Huhtikusssa vietämme taas serkkuviikonloppua. Viisi lasta (joita yksi oma 3kk vanha vauvamme) ja noin 36 tuntia. Ruokaan palaa rahaa muutama kymppi (makaronilaatikkoa!) ja sillä saa myös vähän herkkuja. Ohjelmassa on leffoja, legoleikkejä, pelejä ja ulkoiluja. Kaikki ilmaista! Mutta ne naurut, leikit ja halaukset, täysin korvaamattomia, etenkin tädille! Eli ei, tälle ei kannata laittaa hintalappua.

Jos #elämystäti keskittyy euroihin ajan sijaan, menee metsään. Tämä ei ole kilpavarustelua tai somehypeä. Tämä on aitoa läsnäoloa ja itsestään antamista. Ja se ei maksa mitään.