”SYNTTÄREILLE KUULUU TUODA PAKETTI”

Synttärisankari täyttää 4. Pikkusisko on vajaa 3-vuotias. Ilmestyn synttärikutsuille ja halaan sankaria, joka ottaa vastaan iloisena askartelemani kortin. Pikkusisko mutristaa suutaan, ottaa tiukan ilmeen ja toteaa, että ”Missä on veljen paketti? Synttäreille kuuluu tuoda paketti?”. Yritän selittää alle 3-vuotiaalle, että veli saa elämyksen lahjaksi (siitä kirjoitin aiemmin, kun kerroin risteilystä). Saan katseen, joka kertoo minun olevan maailman huonoin täti ja aivan idiootti, mutta fiksuna tyttönä neiti pitää suunsa kiinni ja menee leikkimään.

Joskus yhteiskunnan paine siitä, että synttäreille on tuotava paketti, voi olla yllättävän vahva. Tässä tapauksessa kyseessä on 3-vuotias, joka kokee minun rikkovan sosiaalisuuden sääntöjä, kun tulen vain kortin kanssa paikalle. Jäin siis miettimään koko konseptia – lahjat.

Mediassa kirjoitetaan tasaisin väliajoin (nettikeskusteluista nyt puhumattakaan) siitä, kuinka lasten synttäreiden järjestäminen on kilpavarustelua, johon kuluu satoja euroja lapsen vanhemmilta, ja toinen mokoma kaikilta niiltä, jotka vuoden aikana osallistuvat luokan/päiväkotiryhmän synttäreille. Muutama vuosi sitten, Maikkari uutisoi netissä yhden opettajan näkemyksen: nykylapsille synttärijuhlien tärkein asia voi olla nimenomaan se, kuka toi millaisenkin lahjan. Artikkeli on tosiaan muutaman vuoden vanha ja opettaja esiintyy siinä nimettömänä. En siis ota sitä aivan mustavalkoisena totuutena, mutta se antaa hieman osviittaa siitä, mitä keskustelua netissä asiasta käydään.

Tässä kysynkin, onko juhlissa tärkeintä saada juhlia syntymäpäivää kavereiden tai sukulaisten kanssa, vai saada kasa tavaraa? 3-vuotias on nyt reilu 5-vuotias ja jo tottunut paketittomaan tätiin. Toivotaan, että myös kaverisynttäreiden trendi kääntyy vähän vastuullisempaan suuntaan ja että elämykset tai muu yhteinen tekeminen (tai edes tekemiseen ohjaavat lahjakortit) löytävät tiensä myös sinne. Leffalippu tai kaksi lapselle seuraavaksi synttärilahjaksi kaverilta?

VÄITE: ELÄMYS TULEE KALLIIMMAKSI KUIN LAHJA

Tämä voi olla totta. Mitä sitä kiertelemään. Jos nyt ajatellaan, että keskiverto (mutu-tuntumalla) aikuinen sijoittaa joulu- ja synttärilahjaan noin 20-50 euroa ja hää-, valmistujais- ja rippilahjoihin noin 50-150 euroa voi elämys tulla joskus huomattavastikin kalliimmaksi. Tai sitten ei. 30 eurolla järjestää ohjelmaa lapselle kokonaiseksi viikonlopuksi ja jää ylikin, jos suosii esim. puistoja ja lähimetsää ja ottaa mukaan eväät tai laittaa ruokaa kotona. Jos taas vie kaverin rokkikeikalle Tallinnaan ja maksaa sekä omat, että kaverin kulut (anteliasta) voi rahaa palaa huomattavasti enemmän kuin tuon 150 euroa.

Mutta kun tässä ei ole kyse rahasta! Kyse on ajasta! Ja miten sen ajan käyttää! Elämyksiä voi saada ihan ilmaiseksi tai hyvin pienellä budjetilla. Mitä enemmän rahaa laittaa palamaan, sitä someseksikkäämpiä elämyksiä saa, mutta somea vartenhan tätä ei tehdä. Keskimäärin antamani elämykset (minun oma osallistumiseni mukaan lukien) ovat kustantaneet noin 5-50 euroa. Toki risteily kahden lapsen kanssa maksoi enemmän ja isojen teattereiden liput voivat usein olla useita kymppejä. Tästäkin syystä pyrin valitsemaan elämyksiä, joista itsekin nautin, jolloin minusta ei ole reilua sisällyttää lahjan kustannuksiin omia kustannuksia. Lahjan arvo on lapsen (tai muun lahjan saajan) pääsylippu/ruoka/materiaalikustannus ja siinä sivussa saa itsekin elämyksen, josta toki myös maksaa.

Bussien, aura-autojen ja rekkojen tarkkailua ikkunasta. Ilmaista!

Huhtikusssa vietämme taas serkkuviikonloppua. Viisi lasta (joita yksi oma 3kk vanha vauvamme) ja noin 36 tuntia. Ruokaan palaa rahaa muutama kymppi (makaronilaatikkoa!) ja sillä saa myös vähän herkkuja. Ohjelmassa on leffoja, legoleikkejä, pelejä ja ulkoiluja. Kaikki ilmaista! Mutta ne naurut, leikit ja halaukset, täysin korvaamattomia, etenkin tädille! Eli ei, tälle ei kannata laittaa hintalappua.

Jos #elämystäti keskittyy euroihin ajan sijaan, menee metsään. Tämä ei ole kilpavarustelua tai somehypeä. Tämä on aitoa läsnäoloa ja itsestään antamista. Ja se ei maksa mitään.

KATSE OMAAN LAPSUUTEEN

Olen 80-luvun lapsi. Pidin kovasti barbeista ja poneista ja ahmin täysin kyllästymättä Tiinoja, Neiti Etsiviä, Viisikoita, Annoja, Runotyttöjä ja monia muita, joita en enää muista. Maalasin, soitin pianoa ja kokeilin eri reseptejä keittiössä kavereiden kanssa. Lapsuuteni oli onnellinen ja täynnä leluja, pelejä, kirjoja ja elämyksiä.

Tarkimmat ja rakkaimmat muistoni ovat yhteisistä hetkistä. Niihin liittyy aikaa sisarusten ja vanhempien, kavereiden ja sukulaisten kanssa. Lautapelejä, diailtoja (kyllä, katsoimme dioja kotona), päiviä kestäviä lego- ja playmobilleikkejä, ulkoilua, mökkeilyä, matkoja (pääosin junalla, laivalla tai autolla), kauppaleikkejä, ja hiihtolomia joilla oikeasti hiihdettiin. Ja tässä vasta pintaraapaisu.

Ukkini (nyt jo melkein 90 vuotta) vei minua ja sisaruksiani erilaisille retkille. Muistan hyvin Suomenlinnan, mutta myös jonkun kummallisen pusikon jossain Vantaanjoen varrella, jossa rämmittiin kumisaappaat jalassa, jostain syystä. Ukki taisi olla juttukeikalla ja minä pääsin mukaan. Muistan kumisaappaat, sen joenpenkan ja Mummin mukaan laittamat eväät. Muistan tyttöjen päivät Mummin kanssa, silloin sai aina hampurilaisen, sekä sen kuinka isän kuuluisissa diailloissa me sisarusteni kanssa voihkimme tuskissamme, kun isä tuhannennen kerran halusi katsoa läpi omakotitalon rakentamiseen liittyviä dioja. Onneksi oli popcornia!

Kesän kohokohta oli jos sai kutsua mökille mukaan ihan oman kaverin tai pääsi Ukin kanssa salapaikkaan järvelle soutaen. Siihen Cumuluspiven ja toisen pilven väliin, siihen missä on kaislaa. Eväiden kera, toki! (Hups, enhän vain paljastanut liikaa!)

Elämyksiin kuuluu myös Nukkekodin Nelli, Mökötöö sisaruksineen, sekä paljon muita kirjoja ja satuja, itse luettuna tai aikuisten lukemina. Ei ollut nettiä silloin, tableteista puhumattakaan.

Hieman vanhempana meillä oli ystäväni kanssa myös oma lehti, jota aikuiset kiltisti meiltä ostivat ja isän työpaikalla sitä kopiokoneella painettiin, kun raakaversio oli ensin askarreltu toimistossa, eli meidän takkahuoneessa.

Tärkeinä elämysten tuottajina ovat olleet omat vanhemmat ja sisarukset, isovanhemmat, kummit, sisarusten kummit, sekä muut sukulaiset kuten vaikka äitini serkku, joka osasi rakentaa maailman korkeimmat Duplo-tornin ja jonka morsiusneidoksi pääsin – elämäni ensimmäinen prinsessapäivä (ja mitä todennäköisimmin myös viimeinen).

Onnellinen lapsuus, onnellinen aikuinen ja halu tehdä myös muita onnelliseksi!

PS. Tältä aikakaudelta ei ole digikuvia, joten tekstin kuva tältä vuosituhannelta sieltä sielunmaisemani ytimestä, eli Jaalan mökiltä.

#ELÄMYSTÄTI-MUISTILISTA

Ollakseen #elämystäti, ei tarvitse seurata mitään kaavaa tai olla tietynlainen. Muutamia vinkkejä haluan kuitenkin antaa, jotta sekä lahjan saaja, että lahjan antaja saavat kokemuksesta mahdollisimman paljon irti ja näin rakentuu niitä positiivisia muistoja.

Sitoutuminen
Jos annat lahjaksi aikaa tai elämyksen, pidä huoli, että myös toteutat lupauksen. Jos et pysty (esimerkiksi lahjan saajan aikatauluista johtuen) sopimaan päivää heti lahjan antaessasi, pidä huoli, että aika kuitenkin sovitaan ja lupaus pidetään. Jos sovittu jostain syystä peruuntuu, me kaikki esimerkiksi sairastumme joskus, sovi uusi aika pikimmiten.
Konkertia
Erityisesti lasten kanssa on tärkeää, että he tietävät saaneensa lahjan vaikka sitä ei esimerkiksi heti synttärijuhlissa toteutetakkaan. Itse suosin itse tehtyjä kortteja, mutta jos askartelu ei ole sinun juttusi, älä ota tästä stressiä. Myös aikuiselle on kiva, jos lahja tulee kortin muodossa. Itse sain kerran lahjaksi reissun teatteriin ja korttiin antajat olivat jo merkinneet valmiiksi päivämäärät, jotka heille sopivat. Juhlien jälkeen katsoin kalenteria ja vastasin heille ja näin päivämäärä saatiin sovittua. Korteista voi jäädä myös kiva muisto, mikäli saaja niitä haluaa säilyttää.

Joululahja-askartelua serkuksille. Kaikissa sama sisältö.
Mukavuusalue
Vaikka lahja on tottakai ensisijaisesti lahjan saajalle, älä anna lahjaa joka on oman mukavuusalueesi ulkopuolella. Etenkin lasten kanssa on muistettava, että mikäli lahja on jokin elämys kanssasi ilman vanhempia, tulee sinun olla OK sen kanssa, että kaikki lapsenhoitoon liittyvä on sinun vastuullasi. Vaipanvaihdosta, kiukutteluun ja syöttämiseen. Myös vanhempien ukavuusalue on äärimmäisen tärkeää, eli jos olet vähänkään epävarma siitä, kuinka valmiita lapsen vanhemmat ovat päästämään lastaan muiden matkaan, varmista asia etukäteen vanhemmilta, ettei lapsi pety sinun luvattuasi ja vanhempien sitten kieltäessä.
Ideat
Itse huomaan ainakin, että jos elämysideoita yrittää keksiä viime hetkellä, menee usein pieleen. Listaa siis ylös mahdollisia ideoita kun niitä pompahtaa mieleen ja etenkin, jos vietät lahjan saajan/saajien kanssa paljon aikaa muutenkin, kuuntele tarkalla korvalla mistä he puhuvat ja mikä kiinnostaa. Kysele myös kavereilta vinkkejä! Hyvät ideat eivät maksa mitään, joten on turha keksiä pyörää uudelleen,kun voidaan auttaa toisiamme.
Läsnäolo
Kun elämyksen aika tulee, ole läsnä! Ota toki kuvia, mutta muuten pidä puhelin poissa ja keskity lahjan saajaan – lapsi tai aikuinen. Olet antanut lahjaksi aikaasi, joten anna sitä myös – ilman keskeytyksiä.

MISTÄ KAIKKI ALKOI?

Syksyllä 2011 sain kuulla, että minusta on tulossa kesällä 2012 tuplatäti, kun sekä siskoni, että veljeni perheeseen odotettiin vauvaa. Jännittävää!

Keväällä 2012 aloin pohtia, millainen täti haluan olla. Olin tuolloin sinkku ja lapseton, vastavalmistunut maisteri ja viestintäurani alussa. Olin myös kokenut pienimuotoisen herätyksen siihen, kuinka paljon turhaa tavaraa ihmisillä, ja erityisesti lapsilla, on ja se ahdisti. Tämä oli siis ennen konmaria ja muita ”eroon tavarasta” buumeja.

Ryhdyin miettimään, mitkä lapsuuden asiat, tavarat tai lahjat ovat jättäneet suurimman jäljen ja muiston. Muistan saaneeni Barbille keittiön eräänä kesänä, mutta muuten tavaralahjat eivät herättäneet muistoja. Muistin kuitenkin kesät mökillä isovanhempieni kanssa, retket Suomenlinnaan Ukkini kanssa, ulkomaanmatkat perheenä, päiväjunamatkan Rovaniemelle, diaillat kotona ja monta muuta elämystä. Totesin, että haluan olla täti, joka luo lapsille muistoja ja elämyksiä sekä antaa aikaa. Olla turvallinen ja hauska aikuinen ja samalla antaa sisaruksilleni mahdollisuuden aikuisten aikaan (tai myöhemmin vanhemmille mahdollisuuden omaan aikaan toisen lapsen kanssa).

Sisarusten lapsia on nyt 4 ja omia 1. Myös kavereiden lapsiin olen ryhtynyt #elämystäti-konseptia soveltamaan, hyvällä menestyksellä! Ja menestyshän mitataan lasten tyytyväisyytenä eikä toistaiseksi ole yhtä yksittäistä kommenttia lukuunottamatta kuulunut valituksia 🙂

TERVETULOA!

Moikka!

Jännittävää! Tästä se lähtee!

Olen Annika, aivan pian 38-vuotias Espoossa syntynyt, pienen tytön äiti ja diplomi-insinöörin avovaimo Paraisilta Turun saaristosta. Työkseni teen viestintää ja vapaa-ajalla harrastan partiota.

Kiva kun löysit tänne! Tässä blogissa on tarkoitus avata sitä miksi ja miten minusta tuli #elämystäti, mitä se tarkoittaa ja mistä oikeastaan on kyse.

Kirjoittaminen on minulle luontevaa ja olen saanut viimeisen vuoden aikana kyselyitä siitä, miten voi olla #elämystäti omassa elämässään, joten täältä löytyy vinkkejä ja omia kokemuksia, niitä onnistuneita ja vähemmän onnistuneita vuosien varrelta.

Kysymyksiä ja kommentteja saa laittaa mieluusti tulemaan ja somessa käyttöön saa ottaa aihetunnisteen #elämystäti, jos se omalta tuntuu. Lupaan tykkäillä erityisesti Instassa #elämystäti-päivityksistä.

Tervetuloa mukaan!

-Annika