Synttärisankari täyttää 4. Pikkusisko on vajaa 3-vuotias. Ilmestyn synttärikutsuille ja halaan sankaria, joka ottaa vastaan iloisena askartelemani kortin. Pikkusisko mutristaa suutaan, ottaa tiukan ilmeen ja toteaa, että ”Missä on veljen paketti? Synttäreille kuuluu tuoda paketti?”. Yritän selittää alle 3-vuotiaalle, että veli saa elämyksen lahjaksi (siitä kirjoitin aiemmin, kun kerroin risteilystä). Saan katseen, joka kertoo minun olevan maailman huonoin täti ja aivan idiootti, mutta fiksuna tyttönä neiti pitää suunsa kiinni ja menee leikkimään.
Piilosta. Kuvassa sisko ja sen veli.
Joskus yhteiskunnan paine siitä, että synttäreille on tuotava paketti, voi olla yllättävän vahva. Tässä tapauksessa kyseessä on 3-vuotias, joka kokee minun rikkovan sosiaalisuuden sääntöjä, kun tulen vain kortin kanssa paikalle. Jäin siis miettimään koko konseptia – lahjat.
Mediassa kirjoitetaan tasaisin väliajoin (nettikeskusteluista nyt puhumattakaan) siitä, kuinka lasten synttäreiden järjestäminen on kilpavarustelua, johon kuluu satoja euroja lapsen vanhemmilta, ja toinen mokoma kaikilta niiltä, jotka vuoden aikana osallistuvat luokan/päiväkotiryhmän synttäreille. Muutama vuosi sitten, Maikkari uutisoi netissä yhden opettajan näkemyksen: nykylapsille synttärijuhlien tärkein asia voi olla nimenomaan se, kuka toi millaisenkin lahjan. Artikkeli on tosiaan muutaman vuoden vanha ja opettaja esiintyy siinä nimettömänä. En siis ota sitä aivan mustavalkoisena totuutena, mutta se antaa hieman osviittaa siitä, mitä keskustelua netissä asiasta käydään.
Tässä kysynkin, onko juhlissa tärkeintä saada juhlia syntymäpäivää kavereiden tai sukulaisten kanssa, vai saada kasa tavaraa? 3-vuotias on nyt reilu 5-vuotias ja jo tottunut paketittomaan tätiin. Toivotaan, että myös kaverisynttäreiden trendi kääntyy vähän vastuullisempaan suuntaan ja että elämykset tai muu yhteinen tekeminen (tai edes tekemiseen ohjaavat lahjakortit) löytävät tiensä myös sinne. Leffalippu tai kaksi lapselle seuraavaksi synttärilahjaksi kaverilta?
Keväällä 2016 sain idean. Kaksi elämyslapsistani täyttäisi kesällä 4 ja serkukset ovat parhaat kaverit keskenään. Siispä varaamaan laivalippuja Tukholmaan poikien kanssa. Poikien vanhemmat, hulluja kun ovat, totesivat, että siitä vaan matkaan. Tosin taisivat kyllä kaikki epäillä mielenterveyttäni. Töissä kun mainitsin asiasta luin ilmeistä, että varhaisen välittämisen keskustelu ei ollut kaukana. Kuka hullu lähtee kahden 4-vuotiaan kanssa risteilylle YKSIN? No minä!
Laivassa. Ikää molemmilla 4 vuotta.
Tämä oli ensimmäinen ulkomaanmatka, jonka tein lasten kanssa, mutta ei todellakaan viimeinen. En ole lähtökohtaisesti mikään suuri risteilyihminen, lähinnä voin pahoin laivassa, mutta kesällä uskalsin lähteä, sillä todennäköisyys todella pahoille aalloille oli pieni. Mahdollisuus hutiin!
Kesällä ainakin punaisilla laivoilla koko konferenssikansi muutetaan lasten leikkimaaksi ja ohjelmaa on pallomeren lisäksi vaikka kuinka. Alle 5-vuotiaat syövät myös buffetissa ilmaiseksi ja sieltä löytyy lasten pöytä nakeilla ja ranskalaisilla. Ja jälkkäriksi saa jäätelöä. Hitti!
Toisen pojan perheessä oli tuolloin rattaat, joilla sain molemmat (ja tavarat kulkemaan), joten suuntasimme paikallisbussilla Espoosta Helsinkiin ja laivaan. Tukholmassa kävelimme (tai siis minä kävelin ja lapset istuivat rattaissa) Djurgårdenin lautalle Slussenille ja siitä sitten kohti Junibackenia, jonne sai ostaa pääsyliput valmiiksi laivavarauksen yhteydessä. Kätevää! Ehdoton hitti!
Kannella oli jännittävää. Ikää molemmilla 4 vuotta.
Kahden lapsen kanssa reissaamisessa on se hyvä puoli, että he leikkivät yhdessä, joten täti istui aina jossain oven lähellä ja luki kirjaa ja söi salaa salmiakkia 🙂 Leppoisa reissu siis kaikin puolin. Koska yläsänky ei huvittanut tätiä, eikä ollut pojille turvallinen, nukkuivat pojat samassa alasängyssä jalat vastakkain. Toimi loistavasti! Hitti!
Rahaa paloi jonkin verran, mutta se oli sen arvoista. Pojat muistavat reissun edelleen ja juuri kuulin, että seuraavaksi lähdetään koko porukalla. Hyttijakokin on jo tehty. Minä, vauva ja tytöt. Mieheni ja pojat. Koska kuulemma se nyt vaan on järkevää. Ikää suunnittelijoilla hieman vajaa 7 vuotta. Huh! Tälle reissulle saan mitä ilmeisimmin ottaa toisen aikuisen mukaan. Josko vuoden päästä kesällä toteutettaisiin. Ehkä!
Nyt alkaa #elämystäti-elämässä verbaalinen tykitys. Ennen kouluikää lapset kyselevät, haastavat ja hulluttelevat aivan uudella tavalla. Tämän ikäinen osaa lähtökohtaisesti pukea itse, käydä vessassa, syödä suuremmitta sotkuitta ja jaksaa kävellä jo pidempiäkin matkoja. Kaikkia taaperoiden kanssa tehtäviä juttuja voi tehdä myös tämän ikäluokan kanssa, joten en listaa niitä uudelleen. Lisään vaihtoehtoja, jotka saattavat olla hurjia pienemmille.
Vinkki 1: Kulttuuria
Lapsille on hurjasti ohjelmaa kun viitsi nähdä vaivaa niiden löytämiseksi. Itse suosin kulttuuria aina kuin mahdollista. Teatteria, konsertteja, elokuvia, tapahtumia, taidetta. Kaikkia näitä voi harrastaa yhdessä lapsen kanssa. Kulttuurin osalta on hyvä hieman tarkastella kyseiselle aktiviteetille järjestäjän puolesta asetattuja suositusikärajoja ja myös tarkistaa vanhemmilta kuinka todennäköisesti lapsi jaksaa istua esimerkiksi elokuvissa reilun tunnin. Myös sirkus, museot ja esimerkiksi tiedekeskus Heureka uppoavat jo tämän ikäisiin mainiosti.
Kesäteatteriin menossa. Ikää 5 vuotta.
Vinkki 2: Reissuja
Leikki-ikäiset ovat jo sen verran isoja, että heidän kanssaan reissaaminen on jo hauskaa. Mitäpä jos lähtisitte kummiporukalla risteilylle tai vaikka junalla jonkun kaverin/sukulaisen luo kylään viikonlopuksi. Lapsille jo matka on elämys, mutta toki on hienoa, jos perilläkin odottaa joku hauska juttu tehtäväksi. Viikonloppu leirintäalueella tai mökillä on myös oiva tapa viettää hauskaa aikaa yhdessä.
Jos olet perheellinen ja se sopii kuvioon, voi esimerkiksi kummilapsen ottaa myös mukaan perheen lomareissulle, etenkin jos omatkin lapsesi ovat saman ikäisiä ja porukassa syntyy hyviä leikkejä.
Kaivurin ohjaimissa mökillä 2017. Ikää 5 vuotta.
Vinkki 3: Harrastuksia
Jos olet oikein sitoutunut ja aikaa pisaa, voitte aloittaa lapsen kanssa yhteisen harrastuksen tai ottaa lapsen omaasi mukaan (mikäli harrastuksen luonne sen sallii). Vositteko vaikka kerran kuussa käydä perhepartiossa tai osallistua yhdessä vaikka johonkin urheilulajiin kerran viikossa? Isompia sitoutumisia tehtäessä on kuitenkin jälleen todella tärkeää, että asioista on sovittu ennakkoon vanhempien kanssa.
Partioleirillä 2018, 5 ja 6v.
Partioleirillä 2017, 5v.
Oma kokemus
Tässä ikäluokassa olen päässyt kokemaan eniten lasten kanssa. Olen käynyt kaksi kertaa kahden eri lapsiparin kanssa Tukholmassa risteilyllä. Toisella kertaa yksin, toisella kertaa kaverin kanssa. Molemmilla kerroilla kyseessä oli lasten yhteinen serkkumatka, jonka saivat syntymäpäivälahjaksi. Sisarukset siis jätettiin kotiin.
Yksi lapsista on ollut myös mukanamme partioleirillä neljä päivää sinä kesänä kun täytti viisi ja seuraavana kesänä uudelleen leirillä siskonsa kanssa. Kaikki neljä lasta ovat myös olleet luonamme koko viikonlopun – ohjelmassa leikkimisen ja ulkoilun lisäksi leffailta kotonamme löytyvän videotykin ja valkokankaan avustuksella. Ikähaitari tällä porukalla oli tuolloin 2,5-5,5. Saivat viikonlopun joululahjaksi. Samanlainen viikonloppu uusitaan huhtikuussa.
Olemme retkeilleet, käyneet uimassa, mökkeilleet, käyneet teatterissa ja sirkuksessa, nähneet lukemattoman määrän lastenelokuvia, pelanneet pelejä ja leikkineet leluilla yhdessä.
Eväät ovat kova juttu tälle porukalle, samoin ravintolassa syöminen. Ja vielä tässä vaiheessa kulinaristiset vaatimukset eivät ole kovin suuria, joten kukkaron ei tarvitse pursuilla tämän toteuttamiseksi. Muista kuitenkin kysyä ruokavaliorajoitteet tai -toiveet vanhemmilta.
Tämä voi olla totta. Mitä sitä kiertelemään. Jos nyt ajatellaan, että keskiverto (mutu-tuntumalla) aikuinen sijoittaa joulu- ja synttärilahjaan noin 20-50 euroa ja hää-, valmistujais- ja rippilahjoihin noin 50-150 euroa voi elämys tulla joskus huomattavastikin kalliimmaksi. Tai sitten ei. 30 eurolla järjestää ohjelmaa lapselle kokonaiseksi viikonlopuksi ja jää ylikin, jos suosii esim. puistoja ja lähimetsää ja ottaa mukaan eväät tai laittaa ruokaa kotona. Jos taas vie kaverin rokkikeikalle Tallinnaan ja maksaa sekä omat, että kaverin kulut (anteliasta) voi rahaa palaa huomattavasti enemmän kuin tuon 150 euroa.
Mutta kun tässä ei ole kyse rahasta! Kyse on ajasta! Ja miten sen ajan käyttää! Elämyksiä voi saada ihan ilmaiseksi tai hyvin pienellä budjetilla. Mitä enemmän rahaa laittaa palamaan, sitä someseksikkäämpiä elämyksiä saa, mutta somea vartenhan tätä ei tehdä. Keskimäärin antamani elämykset (minun oma osallistumiseni mukaan lukien) ovat kustantaneet noin 5-50 euroa. Toki risteily kahden lapsen kanssa maksoi enemmän ja isojen teattereiden liput voivat usein olla useita kymppejä. Tästäkin syystä pyrin valitsemaan elämyksiä, joista itsekin nautin, jolloin minusta ei ole reilua sisällyttää lahjan kustannuksiin omia kustannuksia. Lahjan arvo on lapsen (tai muun lahjan saajan) pääsylippu/ruoka/materiaalikustannus ja siinä sivussa saa itsekin elämyksen, josta toki myös maksaa.
Bussien, aura-autojen ja rekkojen tarkkailua ikkunasta. Ilmaista!
Huhtikusssa vietämme taas serkkuviikonloppua. Viisi lasta (joita yksi oma 3kk vanha vauvamme) ja noin 36 tuntia. Ruokaan palaa rahaa muutama kymppi (makaronilaatikkoa!) ja sillä saa myös vähän herkkuja. Ohjelmassa on leffoja, legoleikkejä, pelejä ja ulkoiluja. Kaikki ilmaista! Mutta ne naurut, leikit ja halaukset, täysin korvaamattomia, etenkin tädille! Eli ei, tälle ei kannata laittaa hintalappua.
Jos #elämystäti keskittyy euroihin ajan sijaan, menee metsään. Tämä ei ole kilpavarustelua tai somehypeä. Tämä on aitoa läsnäoloa ja itsestään antamista. Ja se ei maksa mitään.
Olen 80-luvun lapsi. Pidin kovasti barbeista ja poneista ja ahmin täysin kyllästymättä Tiinoja, Neiti Etsiviä, Viisikoita, Annoja, Runotyttöjä ja monia muita, joita en enää muista. Maalasin, soitin pianoa ja kokeilin eri reseptejä keittiössä kavereiden kanssa. Lapsuuteni oli onnellinen ja täynnä leluja, pelejä, kirjoja ja elämyksiä.
Tarkimmat ja rakkaimmat muistoni ovat yhteisistä hetkistä. Niihin liittyy aikaa sisarusten ja vanhempien, kavereiden ja sukulaisten kanssa. Lautapelejä, diailtoja (kyllä, katsoimme dioja kotona), päiviä kestäviä lego- ja playmobilleikkejä, ulkoilua, mökkeilyä, matkoja (pääosin junalla, laivalla tai autolla), kauppaleikkejä, ja hiihtolomia joilla oikeasti hiihdettiin. Ja tässä vasta pintaraapaisu.
Ukkini (nyt jo melkein 90 vuotta) vei minua ja sisaruksiani erilaisille retkille. Muistan hyvin Suomenlinnan, mutta myös jonkun kummallisen pusikon jossain Vantaanjoen varrella, jossa rämmittiin kumisaappaat jalassa, jostain syystä. Ukki taisi olla juttukeikalla ja minä pääsin mukaan. Muistan kumisaappaat, sen joenpenkan ja Mummin mukaan laittamat eväät. Muistan tyttöjen päivät Mummin kanssa, silloin sai aina hampurilaisen, sekä sen kuinka isän kuuluisissa diailloissa me sisarusteni kanssa voihkimme tuskissamme, kun isä tuhannennen kerran halusi katsoa läpi omakotitalon rakentamiseen liittyviä dioja. Onneksi oli popcornia!
Kesän kohokohta oli jos sai kutsua mökille mukaan ihan oman kaverin tai pääsi Ukin kanssa salapaikkaan järvelle soutaen. Siihen Cumuluspiven ja toisen pilven väliin, siihen missä on kaislaa. Eväiden kera, toki! (Hups, enhän vain paljastanut liikaa!)
Elämyksiin kuuluu myös Nukkekodin Nelli, Mökötöö sisaruksineen, sekä paljon muita kirjoja ja satuja, itse luettuna tai aikuisten lukemina. Ei ollut nettiä silloin, tableteista puhumattakaan.
Hieman vanhempana meillä oli ystäväni kanssa myös oma lehti, jota aikuiset kiltisti meiltä ostivat ja isän työpaikalla sitä kopiokoneella painettiin, kun raakaversio oli ensin askarreltu toimistossa, eli meidän takkahuoneessa.
Tärkeinä elämysten tuottajina ovat olleet omat vanhemmat ja sisarukset, isovanhemmat, kummit, sisarusten kummit, sekä muut sukulaiset kuten vaikka äitini serkku, joka osasi rakentaa maailman korkeimmat Duplo-tornin ja jonka morsiusneidoksi pääsin – elämäni ensimmäinen prinsessapäivä (ja mitä todennäköisimmin myös viimeinen).
Onnellinen lapsuus, onnellinen aikuinen ja halu tehdä myös muita onnelliseksi!
PS. Tältä aikakaudelta ei ole digikuvia, joten tekstin kuva tältä vuosituhannelta sieltä sielunmaisemani ytimestä, eli Jaalan mökiltä.
Muistutetaanpa mieliin; #elämystäti on henkilö, joka ei osta lahjoja tai tuo merkkipäivinä tavaraa, vaan joka antaa aikaansa ja elämyksiä niille ihanille pienille ihmisille, joiden elämässä on läsnä.
Mökkielämää kesällä 2016. Ikää 4, 4, ja 3 vuotta.
Tavaran ostamisessa ja materiaalisen lahjakulttuurin luomisessa ei sinänsä ole mitään vikaa, eli tarkoitus ei ole hurskastella ja pelastaa maailmaa. Lahjojen ostaminen vaan ei sovi minulle, koska olen itsekäs. En halua olla kymmenes, joka tuo legopaketin lapsen synttäreille, koska lapsi ei enää seuraavana päivänä muista kuka hänen synttäreillään oli läsnä tai keneltä hän minkäkin muovipalikan sai käteensä. Lapsi toki iloitsee leluista, mutta ei osaa yhdistää sitä kehenkään yksittäiseen ihmiseen, etenkin kun puhutaan alle kouluikäisistä lapsista. Ja nyt on pakko sanoa, että legoissa ei ole mitään vikaa. Ne voivat myös olla elämyksen alku. Mutta niitä lapsi saa varmasti myös muualta.
Parasta tässä mallissa on se, että elämyksiä ei saa vain lapsi. Sinä itse pääset matkalle tutustumaan uuteen ihmiseen, näkemään maailman uudella tavalla vaahtosammuttimen näkökulmasta ja ottamaan osaa mitä mielenkiintoisimpiin keskusteluihin.
Vaikka itse olen #elämystäti-matkani aloittanut sinkkuna ja lapsettomana, oma vanhemmuus ei missään tapauksessa estä #elämystäti-roolia, elämyksiin voivat toki osallistua muutkin ja itseasiassa, ryhmässä ne ovat usein vieläkin parempia.
Tärkeää elämyksissä ei ole myöskään raha – monia elämyksiä voi tuottaa helposti pienellä tai jopa olemattomalla budjetilla. Usein aika on suurin resurssi, jonka tarvitset elämyksen luomiseen. Ja tahto. Tahtoa ja pitkäjänteisyyttä tässä leikissä tarvitaan, sillä joskus tuntuu, että olisi helpompi marssia markettiin ja ostaa se lego-paketti tai barbie-laatikko. Mutta jos tähän lähtee ja lapsen tälle tielle mukaan ottaa, on reilua myös pysyä siinä.
Jätskillä lokakuussa 2015. Ikää 2 vuotta.
Itselleni parasta tässä mallissa ovat ne aivan mielettömän hienot suhteet, jotka olen luonut näihin lapsiin. Meillä on välitön, aito, luottamuksellinen ja kasvatuksellinen suhde, jonka tiedän kestävän pitkään. Lapsilta ei vielä voi kysyä, mutta palataan asiaan 20 vuoden kuluttua ja katsotaan sitten miten olen onnistunut. Mitään hetken huumaa tämä ei tosiaakaan ole.
Kolmevuotias on innoissaan. ”Koska täti mennään sinne uimahalliin?” kysellään. Harmillisesti uimahalli aukeaa vasta klo 10. Haalari niskaan ja autoon, uimahallin ovella 9:58. Millään ei malttaisi odottaa!
Tältä reissulta ei tarttunut kuvia (ylläri!), joten kuva saimaisen lapsen kanssa noin 2 vuotta aiemmin.
Pukuhuoneessa vaatteet nopeasti pois ja paljaat jalat ovat jo juoksemassa suihkuun kun täti vielä riisuu viimeisiä. Suihkussa ei millään maltettaisi, ”täti mennään jo uimaan!”.
Allasosastolla katsellaan ensin monia altaita. On lasten allas, kahluuallas, poreallas. Tilassa kaikuu ja on aika paljon ihmisiä. ”Syliin”.
Aloitamme porealtaasta, lämmintä vettä ja kuplia. Siinä vaiheessa kun täti on altaassa vyötäröä myöten ja lapsella polvet märkinä, tulee ensimmäisen kerran ”pois”. Täti sinnikkäästi yrittää ja maanittelee, kokeillaan. Lapsi roikkuu kaulassa ja supisee ”pois” 20 sekunnin välein.
Selvä! Kokeillaan kahluuallasta. Siellä on taatusti pohjalla haita tai limaa tai ovi toiseen maailmaan, koska varvastakaan ei altaaseen voi kastaa. Hui kamalaa!
Sitten lasten altaaseen. Tädin sylissä istuen vettä napaan saakka ja sitten alkaa huuto; ”tahdon kotiin!”. Aikaa kulunut 15 minuuttia siitä kun saavuimme hallille.
Suihku, pukeminen, hiusten letitys ja autoon. Kello n 10:32. Luvattu hampurilainen pikaruokaravintolasta klo 10:50 ja takaisin lähtöpaikassa klo 11:30. Vastassa isovanhemmat, joille hymyssä suin kerrotan (kuten myös kotiin myöhemmin) ”oltiin tädin kanssa uimassa. Mennään pian uudelleen. Oli kivaa!”. Täti huokaisee ja toteaa, että aina ei ymmärrä! Mutta ei ole tarkoituskaan. Kunhan lapselle jäi kiva muisto!
Varsinainen hauskuus #elämystäti-ohjelmassa alkaa, kun lapsi saavuttaa taaperovaiheen. Tämän ikäiset yleisimmin kävelevät ja alkavat puhumaan. Tässä vaiheessa he myös alkavat muistaa ihmisiä ja kenen kanssa on kiva olla. Rasitteena lapsiin tottumattomille on kommunikaation epäselvyys, sekä omatoimisen vessatoiminnan puute. Jos siis vaipat tai pottatouhut kammoksuttavat, suosittelen miettimään tarkasti miten, missä ja kenen kanssa elämyksiä tässä vaiheessa suorittaa.
Olisin toki voinut jakaa vinkkilistan jokaiselle vuodelle, mutta lapset ovat niin erilaisia, että ryhmittelen vinkit suuremmalla hajonnalla. Jos olet epävarma mikä lapselle sopii, juttele vanhempien kanssa ennen lahjan antamista. Jokainen lapsi on yksilö ja luonteeltaan, sekä kehitykseltään aivan erilainen. Yksi 2-vuotias ei ole moksiskaan olla viikkoa poissa kotoa, toiselle jo pari tuntia on vaikeaa.
Vinkki 1: Turvassa kotona
Sohva, unilelu ja tädin turvallinen syli. Ikää 2v10kk
Aina ei tarvitse lähteä merta edemmäs kalaan. Lapsi yleensä viihtyy kotonaan, joten elämyksen voi järjestää sinne. Lukekaa kirjaa, pelatkaa peliä, piirtäkää, muovailkaa, leikkikää, peuhatkaa, tanssikaa, tai rakentakaa vaikka maja sohvatyynyistä. Pääasia on, että olet läsnä lapsen kanssa ja annat itsestäsi tilanteeseen. Vanhemmat voivat olla paikalla tai lähteä pois. Mikä tilanteeseen sopii.
Vinkki 2: Seikkailu lähistöllä Usein lapsen kodin lähellä on puisto tai muu ulkoilualue, metsä tai pulkkamäki. Nappaa lapsi mukaan ja suunnatkaa viettämään kivaa iltapäivää, tai miksei koko päivää, ulkona. Hiekkalaatikko, keinut ja lähimetsä ovat oivia paikkoja keksiä lapsen kanssa tekemistä, jonka hän muistaa vielä pitkään. Jos aiotte olla pidempään, ota mukaan (vanhempien hyväksymät) eväät. On aivan käsittämätöntä miten suuren arvon pillimehu, rusinapaketti ja rasiaan leikatut omenan lohkot voivat saada.
Metsäretekellä espoolaisessa lähimetsässä yökyläilyn yhteydessä. Ikää 1v10kk
Vinkki 3: Pieni reissu Ajattele, ensimmäinen matka bussilla, metrolla tai junalla. Lapsi rattaisiin ja menoksi. Matkakohteena voi olla pelkästään liikenneväline tai voitte suunntata sisäleikkipuistoon, eläinmuseoon, taidemuseon taaperotuokioon, vähän isompaan ja hienompaan leikkipuistoon, huvipuiston lastenlaitteisiin, akvaarioon, eläintarhaan, uimahalliin, eläinkauppaan, ravintolaan, lastenkonserttiin tai -teatteriin tai vaikka ulkoilualueen tai kansallispuiston laavulle tai nuotiopaikalle eväsretkelle. Mahdollisuudet ovat loputtomat ja budjetti voi olla todella pieni tai hieman isompi. Suunnitellessasi ota huomioon lapsen ikä, kävelytaito, liikkuminen rattaiden kanssa, sekä mieti ruokailut. Kaikkiin näihin voit myös kysyä apua vanhemmilta.
Jos paikkakuntasi julkisessa liikenteessä on toivomisen varaa, voi liikkumiseen toki käyttää autoa. Jos et itse aja, suurin osa vanhemmista on myös valmis kuljettamaan lapsen elämykseen puolestasi, voitte tavata siellä. Ota kuitenkin logistiikasta selvää ennen lupaamista.
Vinkki 4: Isompi reissu
Jos olet seikkailunhaluinen ja luotat omiin kykyihisi lasten kanssa, voit laajentaa vinkkien 2 ja 3 aktiviteetteja useammalle päivälle tai liittää yhteen niistä yökyläilyn kotonasi tai miksei vaikka mökillä.
Oma kokemus Suosikkipaikkojani taaperoiden kanssa ovat olleet sisäleikkipuistot, metsät ja uimahallit – kaikissa näissä myös aikuinen pääsee liikkumaan ja olemaan aktiivinen lapsen kanssa. Myös pienet ravintolahetket tai jäätelöt kahvilassa ovat olleet hienoja, sekä minulle että lapsille. Tämän ikäisten kanssa tärkeintä on ollut se, että ei ota mukaan liian montaa lasta, sillä taaperot ovat vielä aivan vahdittavia. Sisäleikkipuistossa he sinkoavat eri suuntiin, jolloin on hyvä olla useampi aikuinen matkassa. Toisaalta, viikonloppuvierailu 2-vuotiaan kanssa voi olla todella mukava yksikseen. On käyty ulkona leikkimässä, luettu kirjaa, herkuteltu sohvalla ja herätty aamulla silmät ristissä ja tukka sekaisin uuteen päivään.
Yksi mahtavimmista yksittäisistä kokemuksista oli 3-vuotiaan kanssa sattumalta kauppakeskuksesta löytämämme pienoisrautatienäyttely, jossa tuijotimme erilaisia junia toista tuntia ilman kiirettä minnekään. Mökkeilyssä, retkeilyssä ja uimareissuissa on tärkeää ottaa huomioon varusteet ja olla varma, että pärjää lapsen kanssa myös hieman haastavammissa olosuhteissa. Mikään ei ole mahdotonta, mutta elämyksen tulee olla myös antajalle ainakin suhteellisen stressitön ja lapselle ehdottoman turvallinen.
Junarata kauppakeskuksessa joulukuu 2015. Ikää 3,5 vuotta.
Kun kerron olevani #elämystäti, saan usein ensimmäiseksi kysymyksen, mitä se tarkoittaa ja sitten miten keksin mitä antaa lahjaksi.
Aina se ei todellakaan ole helppoa. Kuten kerroin aiemmin, aloitin sisarusteni lasten ollessa vastasyntyneitä, joten leffareissut eivät, vielä, tulleet kysymykseen.
Vauvavuosi on #elämystäti-ihmisille joko se helpoin tai vaikein, riippuen siitä kuinka tottunut on vauvoihin. Vauva itse ei vaadi tai tarvitse lahjoja tai elämyksiä, mutta tämä on oiva vuosi rakentaa suhdetta vauvan vanhempiin heidän uudessa elämäntilanteessaan. Tämä vuosi luo pohjan tulevien vuosien elämysten laadulle ja laajuudelle, joten on tärkeää panostaa vauvavuoteen. Älä kuitenkaan huoli, jos aloittelet vasta leikki-ikäisen, koululaisen tai teinin kanssa. Koskaan ei ole liian myöhäistä!
Mitä vauvan kanssa sitten voi tehdä?
Oletko täysin kädetön ja jalaton vauvojen kanssa? Pelottaako aukile? Oletko varma, että vauva menee rikki kosketuksesta? Ei huolta! Tämän vuoden voit pärjätä hyvinkin #elämystäti-roolissasi koskematta vauvaan juurikaan. Mutta voit nousta vanhempien silmissä arvoon arvaamattomaan suhteellisen helposti.
Jos taas olet kuin kala vedessä vauvojen kanssa voi sinulle aueta mahdollisuus tehdä tekoja, jotka vanhempien silmissä lähentelevät supersankaruutta.
Joskus uusille vanhemmille voi kuitenkin olla vaikeaa jättää lasta kenenkään huomaan edes hetkeksi. Tärkeintä on siis tehdä asioita, joista on apua ja tukea vanhemmille heidän tarvitsemallaan tavalla.
Vauvavuoden lahjat ovat lähtökohtaisesti vanhemmille, mutta on hyvä muistaa, että levänneet, onnelliset ja iloiset vanhemmat ovat myös lapselle hyväksi.
Vinkki 1: yhteydenpito
Vauva-arki voi nielaista mennessään. Ole siis aktiivinen, kysele kuulumisia, lähetä hauskoja linkkejä ja kuvia, äläkä odota vastausta heti tai edes samana päivänä. Yleensä tämä ei maksa mitään (paitsi jos päätät ryhtyä kirjekaveriksi, jolloin vastausta on turha odottaa laisinkaan) ja pitää sinut vanhempien mielessä. Ja ei, kukaan ei ole turvassa mahdolliselta unohdukselta, eli ole aktiivinen.
Vinkki 2: kotiapu
Kysy, saatko tulla käymään ja kun saat luvan, kysy voitko auttaa jossakin. Kenenkään kotona ei saa ruveta hääräämään (huomio erityisesti isovanhemmat) ilman lupaa, mutta joskus voit vanhempien tai vauvan kanssa seurustellessasi myös viikata pyykkiä, tyhjentää tiskikoneen, kuoria perunoita tai vaikka kastella kukkia.
Sylittelyä. Vauva muutaman viikon.
Jos vielä tullessasi tuot talouteen vastaleivottua pullaa tai leipää, pussillisen hedelmiä, tai vaikka suklaalevyn, saatat saada enemmän kiitosta kuin koskaan kuvittelit.
Voit myös tarjoutua käymään kaupassa (toki vanhempien laskuun, ellet itse toisin halua) tai hurauttamaan imurilla kämpän läpi, mutta muista; siivoamisen ehdottamisen pitää tapahtua täysin ilman arvostelua! #elämystäti-auttaa, ei arvostele!
Vinkki 3: Vanhemman vapaahetki
Uusien vanhempien elämä on heittänyt täysin ison sarvekkaan naudan takalistoa ja se saattaa näkyä esimerkiksi suihkujen harvenemisessa tai syömisen epäsäännöllisyydessä, univajeesta nyt puhumattakaan. Mitäpä jos siis lupaat pitää nyytille seuraa (vaikka niin, että nyytti makailee lattialla, jos koskeminen tai sylittely on haastavaa) vanhempien käydessä suihkussa, syödessä rauhassa, ottaessa pienet nokoset tai vaikka viedessä roskat.
Jos vanhempien luotto riittää siihen, etteivät ole samassa tilassa lapsen kanssa koko aikaa, voit myös ehdottaa, että viet vauvan vaunulenkille tai että jäät hänen kanssaan hetkeksi kotiin, jotta vanhemmat voivat käydä kaupassa tai liikkumassa.
Yökyläily on myös aivan loistava tapa auttaa vanhempia etenkin univajeen kanssa. Mikäli vanhemmat ovat sinut asian kanssa ja lapsen ruokinta hoituu esimerkiksi pullosta, voit olla avuksi ja ottaa vauvan yökylään jo ensimmäisen vuoden aikana. Tämä vaatii luottamusta puolin ja toisin, eikä tietenkään ole ensimmäinen tapa auttaa vauvavuoden aikana. Yökyläilyyn ei missään tapauksessa pidä lähteä, jos on itse yhtään epävarma. Tässäkin kuunteleminen ja kuulosteleminen on tärkeää.
Vaunulenkki (kuvassa oma vauva, koska jostain syystä vaunulenkeiltä vuodelta 2012 ei ole kuvia)
Vinkki 4: Vanhempien elämys Jos pieni rahallinen panostus ei sinua haittaa, voi vaikka vauvan ensimmäinen joululahja olla leffalippuja ja lupaus seurasta. Otatte vauvan kanssa omaa aikaa ja lähetätte vanhemmat elokuviin. Tai ravintolaillalliselle. Tai konserttiin. Näissä lahjoissa voi olla apuna vaikka koko perhe, suku tai kaveriporukka, jotta kustannukset jäävät mahdollisimman kohtuullisiksi yhdelle lahjojalle.
Oma kokemus Kaikkien neljän elämyslapseni kanssa olen toteuttanut kaikkia vinkkejä useita kertoja vauvavuoden aikana. Koska olen extreme-täti, kaikki ovat myös olleet yökylässä tai olemme vaihtaneet vanhempien kanssa asuntoja yöksi. Koskaan en ole tavannut yhtä kiitollista vanhempaa, kuin ensimmäisen yökyläilyn jälkeen, kun yhtäjaksoista nukkumista on takana 8-12 tuntia. Suosittelen siis varauksetta, jos se tilanteeseen sopii.
Olen myös ollut mukana vauvauinnissa muutamia kertoja, käynyt lukemattomilla vaunulenkeillä ja leiponut pullaa. Vauvalle riittää elämykseksi turvallinen syli, rauhallinen paijaus, innostunut lelun heilutus. Voit laulaa, jutella tai vain istua vieressä unta vahtimassa. Vauvalle elämys on yhtä kuin turvallisuus. Ole siis turvallinen.
Ollakseen #elämystäti, ei tarvitse seurata mitään kaavaa tai olla tietynlainen. Muutamia vinkkejä haluan kuitenkin antaa, jotta sekä lahjan saaja, että lahjan antaja saavat kokemuksesta mahdollisimman paljon irti ja näin rakentuu niitä positiivisia muistoja.
Sitoutuminen
Jos annat lahjaksi aikaa tai elämyksen, pidä huoli, että myös toteutat lupauksen. Jos et pysty (esimerkiksi lahjan saajan aikatauluista johtuen) sopimaan päivää heti lahjan antaessasi, pidä huoli, että aika kuitenkin sovitaan ja lupaus pidetään. Jos sovittu jostain syystä peruuntuu, me kaikki esimerkiksi sairastumme joskus, sovi uusi aika pikimmiten.
Konkertia
Erityisesti lasten kanssa on tärkeää, että he tietävät saaneensa lahjan vaikka sitä ei esimerkiksi heti synttärijuhlissa toteutetakkaan. Itse suosin itse tehtyjä kortteja, mutta jos askartelu ei ole sinun juttusi, älä ota tästä stressiä. Myös aikuiselle on kiva, jos lahja tulee kortin muodossa. Itse sain kerran lahjaksi reissun teatteriin ja korttiin antajat olivat jo merkinneet valmiiksi päivämäärät, jotka heille sopivat. Juhlien jälkeen katsoin kalenteria ja vastasin heille ja näin päivämäärä saatiin sovittua. Korteista voi jäädä myös kiva muisto, mikäli saaja niitä haluaa säilyttää.
Joululahja-askartelua serkuksille. Kaikissa sama sisältö.
Mukavuusalue Vaikka lahja on tottakai ensisijaisesti lahjan saajalle, älä anna lahjaa joka on oman mukavuusalueesi ulkopuolella. Etenkin lasten kanssa on muistettava, että mikäli lahja on jokin elämys kanssasi ilman vanhempia, tulee sinun olla OK sen kanssa, että kaikki lapsenhoitoon liittyvä on sinun vastuullasi. Vaipanvaihdosta, kiukutteluun ja syöttämiseen. Myös vanhempien ukavuusalue on äärimmäisen tärkeää, eli jos olet vähänkään epävarma siitä, kuinka valmiita lapsen vanhemmat ovat päästämään lastaan muiden matkaan, varmista asia etukäteen vanhemmilta, ettei lapsi pety sinun luvattuasi ja vanhempien sitten kieltäessä.
Ideat Itse huomaan ainakin, että jos elämysideoita yrittää keksiä viime hetkellä, menee usein pieleen. Listaa siis ylös mahdollisia ideoita kun niitä pompahtaa mieleen ja etenkin, jos vietät lahjan saajan/saajien kanssa paljon aikaa muutenkin, kuuntele tarkalla korvalla mistä he puhuvat ja mikä kiinnostaa. Kysele myös kavereilta vinkkejä! Hyvät ideat eivät maksa mitään, joten on turha keksiä pyörää uudelleen,kun voidaan auttaa toisiamme.
Läsnäolo Kun elämyksen aika tulee, ole läsnä! Ota toki kuvia, mutta muuten pidä puhelin poissa ja keskity lahjan saajaan – lapsi tai aikuinen. Olet antanut lahjaksi aikaasi, joten anna sitä myös – ilman keskeytyksiä.
Tarkimmat ja rakkaimmat muistoni ovat yhteisistä hetkistä. Niihin liittyy aikaa sisarusten ja vanhempien, kavereiden ja sukulaisten kanssa. Lautapelejä, diailtoja (kyllä, katsoimme dioja kotona), päiviä kestäviä lego- ja playmobilleikkejä, ulkoilua, mökkeilyä, matkoja (pääosin junalla, laivalla tai autolla), kauppaleikkejä, ja hiihtolomia joilla oikeasti hiihdettiin. Ja tässä vasta pintaraapaisu.
#Elämystäti 