Minulla on 4 sisarusta, joista kahdella puoliso ja lapsia. Vuosia sitten, en edes muista koska, päätimme lopettaa joululahjojen ostamisen toisillemme ja toistemme puolisoille ja keskittyä edes kerran vuodessa yhdessä olemiseen. Niinpä syntyi sisarusten pikkujoulut.

Yhtenä lauantaina marras-tammikuussa (kyllä, joskus pikkujoulut on jouduttu pitämään vasta tammikuussa) kokoonnumme yhteen, syömme hyvin ja pelaamme pelejä tai muuten vietämme aikaa yhdessä. Bonuksena, äitini ja isäni hoitavat kaikki viisi lastenlastaan joka vuosi, jotta me saamme olla aikuisten kesken ja nukkua aamulla pitkään, mikä saattaa itseasiassa olla yksi pikkujouluviikonlopun suurimmista anneista.

Vuoden 2019 pikkujoulut vietettiin Espoossa. Meistä neljästä sisaruksesta kaksi asuu Varsinais-Suomessa (minä ja siskoni) ja kaksi taas pääkaupunkiseudulla (veljemme). Söimme kotitekoista pizzaa ja jäätelöä, pelasimme useampaa peliä ja muutenkin juttelimme kaikesta maan ja taivaan välissä. Pidämme toki yhteyttä  muutenkin, mutta on ihanaa istua rauhassa yksi ilta ja ehtiä viettää aikaa maailman tärkeimpien ihmisten kanssa. Tämän elämyksen arvoa ei mitata rahassa tai edes omaperäisyydessä, vaan rakkaudessa.

Suosittelen lämpimästi ottamaan tavan käyttöön omassa perheessä, ystäväporukassa tai vaikka serkkujen kesken. Vinkki: aikatauluttaminen kannattaa aloittaa ajoissa – meilläkin on usein haasteena sopivan viikonlopun löytyminen. Onneksi se on kuitenkin joka vuosi onnistunut.

Häpeäkseni myönnän, että siskontyttöni, joka sattuu myös olemaan kummityttöni, täytti vuosia jo huhtikuussa, mutta pääsimme lunastamaan lahjaa vasta lokakuussa.

Lupauksena oli elokuva ja ravintolakäynti ja se toteutettiin syyslomalla. Samaan aikaan toteutettiin myös isoveljen kesäkuinen syntymäpäivälahja; keilausta ja ravintolakäynti.

Olen ennenkin miettinyt, että toteutanko elämyksiä sisarusten ja serkusten osalta yksin vai yhdessä. Tällä kertaa logistisesti yhdessä oli helpompia ja kun se sopi myös lapsille, mentiin tällä. 4-vuotias pääsi veljen keilausreissulle ja 7-vuotias siskon elokuvakäynnille. Lounasta näiden välissä syötiin Hesessä.

Keilaaminen oli meistä muista hauskaa (lasten äiti oli mukana auttamassa minua oman lapseni kanssa), mutta 4-vuotias totesi, että tämä on tyyyyylsäääää. Lahjan saaja kuitenkin nautti täysin rinnoin ja tulikin toiseksi äitinsä jälkeen (huoh, en sentään hävinnyt 4-vuotiaalle, joka vieritti pallon kohti keiloja lattialla istuen).

Keilaamisen jälkeen siirryimme lounaan kautta elokuviin. Täti oli nukkunut edellisiä öitä huonosti ja saattoi nukahtaa kesken ToyStory 4 -elokuvan, mutta lapsilla on karkkeineen kivaa. 7-vuotias totesi elokuvan jälkeen, että hauskin kohta oli se, missä muovihaarukasta tehty lelu toteaa, että isi on menossa putkaan (tai vankilaan).

Syyslomasta ja siskoni vapaapäivästä johtuen, saatoimme viettää kokonaisen päivän yhdessä ja hauskaa oli. Kiitos siis vielä koko porukalle. Ensi vuodelle 7-vuotias toivoi lahjaksi yhteistä jalkapalloturnausta (jonka siis sain neuvoteltua jalkapallopelin katsomiseksi). 4-vuotias ei tiennyt vielä mitä toivoa.

Tällaisten päivien jälkeen ei voi kuin todeta, että on ihanaa olla täti ja vielä kivempaa on olla #elämystäti!

Meillä tehdään hampaita ja opetellaan liikkumaan. Yöt ovat siis katkonaisia ja päivisin väsyttää aivan luokattomasti. Kirosin siis itseäni alimpaan allikkoon, kun sunnuntaina tajusin seuraavan päivän olevan teatteripäivä.

Jo kesällä 7 vuotta täyttänyt veljenpoikani oli keväällä toivonut syntymäpäivälahjaksi teatterireissua ”koska sisko pääsi viime vuonna”, joten eikun tuumasta toimeen. Kansallisteatterin Koiramäen Suomen historia vaikutti lupaavalta ja liputkin olivat järkevän hintaiset, joten sovin vanhempien kanssa ajankohdan ja askartelin pojalle kortin heinäkuisten synttäreiden kunniaksi.

Sankari sai myös toivoa ravintolaa ja tällä kertaa paikaksi valikoitui Mäkkäri – ilmeisimmin Happy Meal -lelun innoittamana.

Meillä oli IHANA ilta. Vaikka osallistuminen omalta osaltani vaati lapsenvahdin järjestämistä omalle nassikalleni, sekä ajoa Paraisilta Espooseen ja takaisin saman illan aikana, ei homma kaduttanut (sunnuntai-illan jälkeen) sekuntiakaan. Kävimme aivan mahtavia keskusteluita siitä miten syyslomalla hän aikoo muistuttaa äidin puolen isoisää siitä, että ”ulkosaunaan pitää viedä puita traktorilla”, siitä onko täti sitä mieltä, että hän voi saada Mäkkäristä lelun, siitä kuka koulussa on kenenkin kaveri ja siitä miten pääkaupunkiseudun joukkoliikennevyöhykkeet toimivat kuten sateenkaari (sisäkkäisiä kaaria). Että voi 7-vuotias olla fiksu!

Itse näytelmä oli ehkä vielä hieman haastava nuorelle miehelle, mutta pölypallo (tai siis Heikki Hämähäkki oletan) oli kuulemma tosi hauska ja Herra Hakkarainen toilailuineen nauratti joka kerta. Kun Wasa-laivasta oli unohtunut tulppa ja se upposi, hyppi poika riemuissaan tuolilla.

Tyttökuningas Kristiina teki myös vaikutuksen puhumattakaan pedagogisesti toteutetusta oppintunnista vihojen osalta.. oli Isoviha-nnes, Pikkuviha-nnes, Pitkäviha-nnes ja kaali-Venäjä joka hyökkäsi Suomeen ihan jatkuvasti.

Aikuisen näkökulmasta näytelmä oli hyvin tehty, harmillisesti meidän kannaltamme (ja toki hänenkin) Hannu-Pekka Björkman oli sairastunut – hänen roolisuoritustaan odotin itse eniten. Historianäkökulmasta näytelmä jätti ehkä hieman kylmäksi, mutta kokonaisuus oli mainio.

Kotimatkalla mietin paljon sitä, miten paljon eri näkökulmia aikuinen saa maailmaan seuraamalla miten lapsi maailman kokee. Voittoyhdistelmä oli pölypallero, karkkimadot ja mäkkärin lelu. Mitäköhän sitä tämän nassikan kanssa keksisi ensi vuonna? En tiedä kummalla oli kivempaa, mutta missään tapauksessa tämä ei ollut raskasta – nautin joka sekunnista! Kiitos Fasters Gullebulle!