Jo kolmatta vuotta peräkkäin annoimme sisarusteni lapsille joululahjaksi viikonlopun luonamme saaristossa. Tänä viikonloppuna oli aika lunastaa lupaukset tämän kevään osalta!

Perjantaista sunnuntaihin täyttä tykitystä neljän lainalapsen ja yhden oman kanssa. Oman haasteensa viikonloppuun toi oma kohta neljäkuinen vauvamme, mutta koska muut lapset ovat jo isoja ja itsestään huolehtivia, tämäkin sujui suht vaivattomasti – tosin yleisillä paikoilla saimme kyllä sääliviä katseita 🙂

Ikää hurjapäillä on melkein 7 (kaksi lasta), 5,5 ja aivan kohta 4. Aikamoinen kööri siis! Perjantaina aikaa ei siirtymien vuoksi ollut kuin leikkihetkeen, iltapalaan ja sitten siskonpetiin vierashuoneeseen nukkumaan. Kaikki neljä rinnakkain. Oli kuulemma kivaa!

Lauantaille olinme suunnitelleet ohjelmaa sillä tiedämme molemmat että meillä (ja lapsilla) menee hermot, jos vain kökitään kotona. Toki sään puolesta olisi voinut puistoilla ja ulkoilla, mutta koska Suomen kevät on yhtä ailahtelevainen kuin teinin mieli, laskimme varman päälle ja suunnittelimme ohjelmaa.

Ihan alkuun suuntasimme Turun Yliopiston Kasvitieteelliseen puutarhaan ja erityisesti kasvihuoneisiin, koska olin kuullut, että siellä on sammakkonäyttely. Näyttely itsessään oli aika surkea, mutta onneksi päivän pelasti eri ilmastojen ja kukkien tutkiminen, kasvihuoneessa lentävät linnut, sekä huippuna suuret Karpit, joita pääsi seuraamaan läheltä.

Puutarhahalla pidettiin rusinatauko (aina yhtä huippua) ja sitten siirryttiin pienen ulkoilun jälkeen Honkapirtille syömään lihapullia ja munkkia. Hittikonsepti! Mukana menossa oli myös iki-ihana anopikkeeni, sillä meidän autoihin ei viittä autoistuinta saada sovitettua. Anoppike pääsi siis melkein 7-vuotiaiden poikien kuskiksi.

Iltapäivä menikin sitten kotipihalla merirosvolaivan kanssa ja synttäreitä järjestäessä (jollain oli synttärit, meille aikuisille ei oikein selvinnyt kenellä). Kakkuja ainakin tehtiin runsaasti!

Illalla vielä ohjelmassa putous ja siihen kuuluvat eväät ja päivä olikin pulkassa! ”Ei meitä väsytä yhtään” kuului huoneesta vielä klo 21:30 ja 3 minuuttia myöhemmin koko remmi oli sikeässä unessa!

Sunnuntaina toteutettiin jo perinteinen teatterireissu Turkuun (kunhan ensin aamupäivällä askarreltiin). Jo logistisista syistä sisarukseni ja vanhempani liittyivät seuraan, anopikettani unohtamatta. Olemme käyneet jo useamman vuoden keväällä Turun Nuori Teatterin näytöksessä ja niin tälläkin kertaa. Itse teatterista taidan kirjoitella ihan oman tekstinsä joskus. Teatterin jälkeen vielä syömään RantaKerttuun hampurilaisbuffettia ja sitten kaikilla nokka kohti kotia.

Viikonloppu oli meidän näkemyksemme mukaan onnistunut ja meillä oli mukavaa, vaikka sunnuntai-iltana väsyttikin aikamoisesti. Konsepti toimii ja se varmasti jatkuu perinteenä vielä pitkään!

Ja kyllä, tiedetään! Ollaan hulluja!

Kun päätin ryhtyä elämystädiksi suunnittelin hurjia. Ostin esimerkiksi kaikille lapsille pienet maskotit, jotka oli tarkoitus ottaa elämyksiin mukaan ja sitten kuvata lapsi ja maskotti ja lopuksi tehdä kuvakirja lapselle muistoksi.

Tämä toimi noin kaksi kuukautta. Ei siinä elämysten lomassa ehtinyt kuvaamaan pehmoleluja tai miettimään kuvakirjoja – koska aika meni läsnä olemiseen ja lapsen kanssa riemuitsemiseen.

Toinen idea oli aina tehdä kortti lahjasta, jotta siitä säilyisi muisto. Muistot tulevat muusta kuin kortista (vaikka teenkin niitä edelleen) enkähän minä niitä kortteja ole lapsille säästämässä. Omaksi iloksi taas askartelen, onneksi kuitenkin olen ryhtynyt pitämään edes vähän kirjaa siitä, mitä minkänin lapsen kanssa olen minkäkin merkkipäivän kunniaksi tehnyt. Ettei tule tehtyä samaa kahta kertaa saman lapsen kanssa, vaikka mitäpä sekään haittaisi jos tekeminen on mieluista.

Totesin siis, että tässäkin vähemmän on enemmän ja keskityn nyt sisältöön en muistojen arkistoimiseen jälkipolville. Muistot pysyvät lapsilla mielessä ja se on tärkeintä. Ja jos eivät pysy, ei sekään ole minulta pois. Tässä on kyse heistä!