Minulla on 4 sisarusta, joista kahdella puoliso ja lapsia. Vuosia sitten, en edes muista koska, päätimme lopettaa joululahjojen ostamisen toisillemme ja toistemme puolisoille ja keskittyä edes kerran vuodessa yhdessä olemiseen. Niinpä syntyi sisarusten pikkujoulut.
Yhtenä lauantaina marras-tammikuussa (kyllä, joskus pikkujoulut on jouduttu pitämään vasta tammikuussa) kokoonnumme yhteen, syömme hyvin ja pelaamme pelejä tai muuten vietämme aikaa yhdessä. Bonuksena, äitini ja isäni hoitavat kaikki viisi lastenlastaan joka vuosi, jotta me saamme olla aikuisten kesken ja nukkua aamulla pitkään, mikä saattaa itseasiassa olla yksi pikkujouluviikonlopun suurimmista anneista.
Vuoden 2019 pikkujoulut vietettiin Espoossa. Meistä neljästä sisaruksesta kaksi asuu Varsinais-Suomessa (minä ja siskoni) ja kaksi taas pääkaupunkiseudulla (veljemme). Söimme kotitekoista pizzaa ja jäätelöä, pelasimme useampaa peliä ja muutenkin juttelimme kaikesta maan ja taivaan välissä. Pidämme toki yhteyttä muutenkin, mutta on ihanaa istua rauhassa yksi ilta ja ehtiä viettää aikaa maailman tärkeimpien ihmisten kanssa. Tämän elämyksen arvoa ei mitata rahassa tai edes omaperäisyydessä, vaan rakkaudessa.
Suosittelen lämpimästi ottamaan tavan käyttöön omassa perheessä, ystäväporukassa tai vaikka serkkujen kesken. Vinkki: aikatauluttaminen kannattaa aloittaa ajoissa – meilläkin on usein haasteena sopivan viikonlopun löytyminen. Onneksi se on kuitenkin joka vuosi onnistunut.
