Kolme lasten turvaistuinta ei mahdu autoomme samaan aikaan. Arjessahan tämä ei haittaa, sillä autolla kulkee yleensä meidän vanhempien kanssa vain vauva. Serkkujen vierailu saaristossa kuitenkin asetti pienen haasteen, kun piti päästä saaristosta pääkaupunkiseudulle. Pyörittelin monia eri vaihtoehtoja ja mietimme jopa, että lähdemme reissuun kahdella autolla, mutta sitten järki voitti ja päätin, että menemme julkisilla.
Eikun matkaan. Reissuun lähdin minä, kohta 7-vuotias, 5,5-vuotias, sekä 6kk vauva. Mukana vaunut, hoitoreppu, eväskassi ja lapsilla pienet reput itsellään selässä. Kaikki muu tavara, sekä lasten autoistuimet, tulivat autolla perässä mieheni päästyä töistä.
Matkaan käytettiin apostolinkyydin lisäksi paikallisbussia, pikajunaa, sekä metroa. Oman haasteensa homman heitti minun edellisyönä sairastamani kohtalaisen kova migreenikohtaus ja sen vielä päivällä tuntuvat jälkijäristykset. Ajattelin, että tästä joko selvitään hengissä tai sitten ei. Omassa päässäni mahdollisuudet olivat 50-50.
Starttasimme saaristosta ensin kävellen bussipysäkille. Keli oli harmaa ja välillä ripsi vettä. Ajattelin, että kunhan kuivana pääsemme bussiin, olen tyytyväinen. Ja näin tapahtui. Bussimatka Turkuun sujui oikein mallikkaasti, tosin puolessavälissä matkaa hajuaisti kertoi, että vauva tarvitsee hieman ”huoltoa”, kunhan päästään perille.
Olin varannut riittävästi aikaa ja pysähdyimme Turussa rautatieaseman ulkopuolella olevaan puistoon hieman juoksemaan ja huoltamaan vauvaa. Menemättä yksityiskohtiin tarkemmin, meni koko vauvan varustelu uusiksi ja pesukone lauloi, kun pääsimme perille. Jokseenkin mittavasta vahingosta oli siis kyse, tietenkin tien päällä.
Junamatka meni mukavasti vauvan joko nukkuessa tai kirkuessa kanssamatkustajien iloksi. Isommat lapset leikkivät leikkivaunussa hetken ja uppoutuivat sitten syvälle tablettiensa maailmaan laittaen ne pois vasta Leppävaarassa.
Leikkivaunu oli kyllä meille hyvä konsepti, vaikka vaunut pitääkin jättää alempaan kerrokseen InterCity-junassa. Vauvan kanssa pääsi vähän mukavammin istumaan pehmustetulle penkille/sohvalle ja muutenkin tilaa oli mukavasti. Palvelu junassa oli myös ensiluokkaista ja saimme apua konduktööriltä sitä tarvitessamme.
Helsinkiin saavuttiin hyvillä mielin ja metromatka Espooseen meni jo aivan rutiinilla. Vastassa oli isompien lasten äiti ja lähdimme kävelemään heille kotiin, odottamaan minun ja vauvan kyytiä eteenpäin. Pääsimme metrolta noin 300m kun taivaat aukesivat ja lopputuloksena perille pääsivät vettä valuvina kaksi aikuista ja kaksi lasta, sekä kuivana vaunuissa (ONNEKSI) pysynyt vauva. Koskaan en ole ollut niin litimärkä kuin tuolloin ja se kruunasi päivän.
Matka oli meille kaikille varmasti elämys, tavalla tai toisella. Itselleni se vahvisti sen, että pärjään isommankin porukan kanssa pidemmälläkin matkalla, mutta toki seuraavalla kerralla toivon hieman vähemmän haasteita matkaan.
Kun kysyin lapsilta mikä oli kivointa, sain vastaukseksi ”se, että saatiin katsoa videoita koko matkan… ja suklaarusinat”. Huoh!
PS. Kiitos muuten Lähiömutsi-blogin Hanne oivista vinkeistä! Luin blogitekstin ennakkoon ja siitä oli kovasti apua!
#Elämystäti 