Turun Nuori Teatteri on viime vuosina tarjoillut aivan loistavia lastennäytelmiä ja meidän perheellä on ollut tapana käydä keväisin katsomassa näytelmä koko joukolla. Yleensä meitä on ollut mukana 6-7 aikuista ja 4-6 lasta. Niin tänäkin keväänä.
Kaksi vuotta sitten liikutuimme, nauroimme ja hurrasimme, kun aivan loistava Peppi Pitkätossu -näytelmä piti meitä otteessaan 2 kokonaista tuntia. Hehkutimme näytelmää vielä viikkojen päästä sillä se oli todella onnistunut ja näyttelijät suorastaan loistavia!
Vuosi sitten seurasimme Peukaloisen retkiä pitkin Ruotsinmaata hanhineen ja kettuineen ja olimme jälleen vaikuttuneita, vaikka Peppiä olinkin vaikea voittaa.
Tänä vuonna petyimme ja pahasti (siis me aikuisten, lapset eivät osaa vielä arvioida niinkään näytelmän laatua). Aiemmin olemme kommentoineet kuinka näytelmistä on osattu tehdä sekä kohdeyleisölle, että näyttelijöille sopivan haastavia, mutta sujuvia ja kuinka sovitukset ja näyttelijätyö ovat olleet ensiluokkaisia – etenkin kun kaikki näyttelijät ovat nuoria ja amatöörejä.
Tällä kertaa vuorossa oli Heinähattu, Vilttitossu ja Pamela-täti ja tunnelma oli kuin olisi ollut katsomassa huonosti harjoiteltua ala-asteen kevätjuhlanäytelmää. Muutama roolisuoritus oli aivan kelvollinen ja jopa koominen hyvällä tavalla, mutta suurin osa oli hiomattomia ja lapsellisia, joka toki sinänsä on ymmärrettävää kun on lapsista ja nuorista kyse. Käsikirjoitus sortui myös stereotypisiin yleistyksiin ja katergorisointeihin hahmojen osalta. Odotimme enemmän ohjaukselta, musiikkiohjaukselta ja näyttelijäntyöltä.
Voihan siis olla, että odotimme liikoja, mutta lippujen maksaessa pitkälti toista kymppiä ja näytelmän vetäessä katsomon täyteen viikosta toiseen, toivoisi hieman tasalaatuisempaa toteutusta vuodesta toiseen. On todella hienoa, että lapset pääsevät harrastamaan ja toteuttamaan itseään, mutta tällä kertaa (aikuis)yleisö ei kuitenkaan saanut mielestäni rahoilleen vastinetta.
Menemme varmasti myös ensi vuonna katsomaan kevätnäytelmää – toivotaan, että silloin ei tarvitse katsoa kelloa myötähäpeästä viiden minuutin välein.
