Olen usein kuullut, että on aika riskialtista viedä lapsia (etenkin ilmeisesti omia) erilaisiin rientoihin kun koskaan ei tiedä kuinka lapsi käyttäytyy tai lapsi ei kuitenkaan osaa käyttäytyä. Toki omat odotukset lapsen käytöksestä pitää asettaa lapsen iän ja kokemuksen mukaan, mutta väitän (ei, en ole kasvatuksen asiantuntija), että oma asenne ratkaisee paljon. Jos itse on aivan varma ettei lapsi osaa käyttäytyä ja hermoilee koko ajan jokaista pientä asiaa, ei lapsikaan varmasti rentoudu ja nauti tilanteesta ja näin kiukuttelulle pedataan paras mahdollinen alusta.
Minä olen todennut toimivaksi sen, että valmistaudumme yhdessä lapsen kanssa yhteiseen tekemiseen seuraavin askelin (lapsen ikä ja ymmärrys huomioiden):
- Mitä tulee tapahtumaan ja koska
- Miten missäkin paikassa käyttäydytään
- Mitä minä odotan lapselta
- Mitä lapsi odottaa minulta
Kun odotuksista puhutaan, puolin ja toisin jo ennakkoon ja asioita toistellaan pitkin matkaa, olen huomannut että lapsi myös jaksaa keskittyä. Lapsi ei voi osata käyttäytyä ”normien” mukaisesti, jos ei pääse sitä koskaan treenaamaan ja treenaamaton lapsi saattaa käyttäytyä helpostikin ”väärin”, kun ei ymmärrä mitä uudessa tilanteessa pitää tai saa tehdä.
Hyvänä esimerkkinä esimerkiksi ravintolassa syöminen vaikkapa 3-vuotiaan kanssa.
- Ensin käydään läpi, että nyt ollaan matkalla ravintolaan syömään. Sinne mennään autolla/metrolla/lentokoneella. Kun saavutaan paikalle, päästään istumaan ja valitaan mitä tilataan ruoaksi. Ravintolassa istutaan omalla paikalla ja siellä puhutaan tavallisella äänellä jottei häiritä muita ruokailijoita. Kun ollan valmiita, maksetaan ruoka ja sitten voidaan lähteä ravintolasta.
- Kun ollaan saapumassa ravintolalle, käydään sama tarina läpi uudelleen ja muistutetaan siitä, mitä on sovittu.
- Kun istuudutaan alas, toistetaan taas suunnitelma siitä kohdasta eteenpäin. Ja niin edelleen. Toimii!
Kun lapselle antaa mahdollisuuden treenata eri tilanteissa olemista, ymmärtää lapsi myös eri tilanteiden erilaiset normistot ja hänen on helpompi hahmottaa maailmaa ympärillään. Kannustan siis jättämään omat ennakkoluulot ja suhtautumaan lasten kanssa menemiseen ja tekemiseen rennosti ja carpe diem -asenteella.
PS. Ymmärrän, että lapset usein käyttäytyvät ”vieraskoreasti” muiden kuin vanhempiensa kanssa ja että tädillä on tämä etu. Siksipä olen ottanut asiakseni lasten tutustuttamisen uusiin juttuihin – vähän myyräntyötä vanhempia varten 🙂
#Elämystäti 