Ollakseen #elämystäti, ei tarvitse seurata mitään kaavaa tai olla tietynlainen. Muutamia vinkkejä haluan kuitenkin antaa, jotta sekä lahjan saaja, että lahjan antaja saavat kokemuksesta mahdollisimman paljon irti ja näin rakentuu niitä positiivisia muistoja.
- Sitoutuminen
Jos annat lahjaksi aikaa tai elämyksen, pidä huoli, että myös toteutat lupauksen. Jos et pysty (esimerkiksi lahjan saajan aikatauluista johtuen) sopimaan päivää heti lahjan antaessasi, pidä huoli, että aika kuitenkin sovitaan ja lupaus pidetään. Jos sovittu jostain syystä peruuntuu, me kaikki esimerkiksi sairastumme joskus, sovi uusi aika pikimmiten. - Konkertia
Erityisesti lasten kanssa on tärkeää, että he tietävät saaneensa lahjan vaikka sitä ei esimerkiksi heti synttärijuhlissa toteutetakkaan. Itse suosin itse tehtyjä kortteja, mutta jos askartelu ei ole sinun juttusi, älä ota tästä stressiä. Myös aikuiselle on kiva, jos lahja tulee kortin muodossa. Itse sain kerran lahjaksi reissun teatteriin ja korttiin antajat olivat jo merkinneet valmiiksi päivämäärät, jotka heille sopivat. Juhlien jälkeen katsoin kalenteria ja vastasin heille ja näin päivämäärä saatiin sovittua. Korteista voi jäädä myös kiva muisto, mikäli saaja niitä haluaa säilyttää.
Joululahja-askartelua serkuksille. Kaikissa sama sisältö. - Mukavuusalue
Vaikka lahja on tottakai ensisijaisesti lahjan saajalle, älä anna lahjaa joka on oman mukavuusalueesi ulkopuolella. Etenkin lasten kanssa on muistettava, että mikäli lahja on jokin elämys kanssasi ilman vanhempia, tulee sinun olla OK sen kanssa, että kaikki lapsenhoitoon liittyvä on sinun vastuullasi. Vaipanvaihdosta, kiukutteluun ja syöttämiseen. Myös vanhempien ukavuusalue on äärimmäisen tärkeää, eli jos olet vähänkään epävarma siitä, kuinka valmiita lapsen vanhemmat ovat päästämään lastaan muiden matkaan, varmista asia etukäteen vanhemmilta, ettei lapsi pety sinun luvattuasi ja vanhempien sitten kieltäessä. - Ideat
Itse huomaan ainakin, että jos elämysideoita yrittää keksiä viime hetkellä, menee usein pieleen. Listaa siis ylös mahdollisia ideoita kun niitä pompahtaa mieleen ja etenkin, jos vietät lahjan saajan/saajien kanssa paljon aikaa muutenkin, kuuntele tarkalla korvalla mistä he puhuvat ja mikä kiinnostaa. Kysele myös kavereilta vinkkejä! Hyvät ideat eivät maksa mitään, joten on turha keksiä pyörää uudelleen,kun voidaan auttaa toisiamme. - Läsnäolo
Kun elämyksen aika tulee, ole läsnä! Ota toki kuvia, mutta muuten pidä puhelin poissa ja keskity lahjan saajaan – lapsi tai aikuinen. Olet antanut lahjaksi aikaasi, joten anna sitä myös – ilman keskeytyksiä.
